KLAUS HÄRÖN ELOKUVA RAKKAANI MERIKAPTEENI SAA ENSI-ILTANSA ISO-BRITANNIASSA JA IRLANNISSA MAALISKUUSSA 2023

Klaus Härön näytelmäelokuva Rakkaani merikapteeni saa teatterilevityksen Isossa- Britanniassa ja Irlannissa. Elokuvan kaupallinen ensi-ilta Britteinsaarilla on 17.3. Suuresta viimeisestä rakkaudesta kertova elokuva levitetään siellä nimellä My Sailor, My Love. Levitysyhtiönä toimii Signature.

 

 

”Odotamme suurella innolla elokuvan avausta Isossa-Britanniassa ja Irlannissa. Elokuva on kuvattu Irlannin länsirannikolla ja sitä tähdittävät irlantilaiset Bríd Brennan ja Catherine Walker sekä skotti James Cosmo, joten nyt pääsemme ikään kuin leffan toiselle kotikentälle. Kilpailu kyseisellä markkinalla on tietenkin veristä, varsinkin näin pandemian jälkeen, mutta sehän sopii, sillä meillä on kova luotto elokuvan laatuun”, pohtii elokuvan tuottaja Kaarle Aho Making Movies tuotantoyhtiöstä.

Rakkaani merikapteeni sai Suomen ensi-iltansa syyskuussa 2022. Suomen elokuvateattereissa elokuvan on vuoden 2023 alkuun mennessä nähnyt yli 111 000 katsojaa. Elokuva on tehnyt Bio Rex Cinemasin Senioribion kävijämääräennätyksen.

Kuvassa tuottaja Kaarle Aho, ohjaaja Klaus Härö, tuottaja Kai Nordberg. Kuva: Satu Irene Photography.

 

Rakkaani merikapteenin maailmanensi-ilta oli syyskuussa 2022 Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Elokuvan Yhdysvaltain ensi-ilta oli lokakuussa Chicagon kansainvälisillä elokuvajuhlilla, jossa se voitti yleisöpalkinnon parhaana kansainvälisenä elokuvana. Joulukuussa elokuva esitettiin Intiassa Kolkatan kansainvälisellä elokuvajuhlilla. Vuoden 2023 tammikuussa elokuva nähdään Palm Springsin elokuvajuhlilla ja Los Angelesin Pohjoismaisten elokuvien festivaalilla.

Elokuva on Britteinsaarten lisäksi myyty useille kansainvälisille territorioille.

 

Rakkaani merikapteeni elokuvan ovat tuottaneet Kai Nordberg ja Kaarle Aho.
Alkuperäiskäsikirjoituksen ovat kirjoittaneet menestyselokuvan Äideistä
parhain kirjoittajat Kirsi Vikman ja Jimmy Karlsson. Elokuva kertoo vanhasta
merikapteenista joka rakastuu kodinhoitajaansa. Miehen aikuinen tytär ei hyväksy
suhdetta ja hän haluaa saada takaisin isän, jota hänellä ei oikeastaan koskaan
ollutkaan. Rakkaani merikapteeni kertoo iättömästä rakkaudesta, anteeksiannosta ja
välittämisestä.

 

Elokuva on Suomessa edelleen elokuvateattereissa ja sitä levittää Nordisk Film.

 

Screen International https://www.screendaily.com/news/uk-ireland-cinema-release-dates-latest-updates-for-2023/5177553.article

Palm Spring Festival https://www.psfilmfest.org/news/palm-springs-international-film-festival-schedule-announced-x12845

Chicago Film Festival https://www.chicagofilmfestival.com/58-audience-awards/

TRAILERI https://youtu.be/ZAaOsvqOgJE

MY SAILOR, MY LOVE -ALBUMI

 

LISÄTIETOJA 
Riikka Mustakallio
Tuotantopäällikkö, Making Movies
riikka.mustakallio@mamo.fi
+358 400 471182

‹ Back to news page